maanantai 22. huhtikuuta 2013

PompDeLuxeista viä

Lankesin minäkin sitten nähin tämän kauden pomppeihin.

Kun sain esikoiseni 9v sitten, silloin lastenvaatetarjonta oli pojille pääosin sinistä. Sinistä, sinistä, sinistä. Varsinkin sitä puuhapeten (ts. ikeakassin-) sinistä. Sain lopulta todellakin överit sinisestä, ja pitkän aikaa jos oli mahdollista, valitsin kaikessa jotakin muuta väriä ensisijaisesti. Mutta jotain on tapahtunut, kun olen huomannut alkaneeni kattella tuollasta ihan tummaa sinistä ja murrettuja sinisiä ihailevin katsein. Menin ja ostin itelleni syksyllä kirpparilta sinisen takin. Sitten hankimme talvella olkkariin petroolin maton ja sohvatyynyt, ja sitten huomasin, että kuopuksen sisaruksiltaan jäämä yksivärinen tummansininen talvihaalarihan onkin aika söpö. Ja sitten mä näin Hannibalit, noi housut siis, oi voi, PompDeLuxin kuvastossa. Mut voi ei, ne oli loppu sinisinä!
Olen kuitenkin siis nyt valmis myöntämään, että sininen on kyllä hyvä väri, noh, ainakin kunhan se on oikeaa sävyä. Se kirkkaansininen ei kuiteskaan silti edelleenkään kelpaa, yrp.

No, mut siis onhan nuo Hannibalit aika söpöt kyllä harmaanakin.



Kuulin että olisivat pientä mitotusta, joten tilasin reilua kokoa. Mutta koska tosiasia on, että meillä on kaksi tosi hoikkaa poikaa, niin valtavan suurethan nuo on. Voiks noita käyttää lahkeet taitettuna? Kahteen kertaan? Meneekö ne pilalle jos pujottelen vyötärölle lisäkuminauhaa?
En millään viittis vaihtaa tai palauttaa. Jos ei vaikka saakkaan uusia tilalle, tuntuvat kaikki mieluiset olevan loppu. Kasvaahan nuo muksut kuitenkin.

Vanhimman tyttären pöksyille kävi vähän toisinpäin. Ne saatiin sinisenä! Mutta koko taas on ehkä vähän turhan nafti. No, pidetään nyt ahkerasti, ja säilötään sitten pikkusiskolle.
Tyttö 7v oli sitä mieltä, että "nää on tosi siiiistit!!". No ohan ne. : )


Ja sitten vielä nämä! Oi voi, niin ihanat! Ei kuvassa ole kyllä edukseen, mutta päällä hulmuaa kun keijukaisen helmat.

 


Niin harvoin ostelen muksuille vaatteita uutena, tai ainakaan normi-hintaan, että ei varmasti kovin usein tule tällaisia postattua, mutta sen verran sulosia rättejä ovat, että saivatpa nyt innostumaan ihan kirjottamiseen ja kuvaamiseen asti. Ja kohtuuhintaisia vieläpä olivat!
 



Roinaako? No ei!

Pyrin välttämään ylimääräistä krääsää ja tavaraa lojumassa pitkin tasoja ja hyllyjä. Tai siis ennenkaikkea pyrin olla ostamatta sellaista lisää, varsinkin kun olen hankkiutunut monesta rojusta juuri eroon. Mutta kun akryylimaaleja hakiessani törmäsin Tigerissä tähän vastustamattomaan parivaljakkoon, suola- ja pippurisirottimeen, oli ne lunastettava matkaan. Siinä ne nyt sitten nököttävät. Pippuri-akka ja Suola-ukko. Voiko olla hymyilemättä ruokaa laittaessa? : ) 






Edellisenä päivänä olin juuri ostanut kirpparilta neljä kynttilänjalkaa, joita tosin olin kyllä hetken jo haeskellutkin. Nuo kuparinväriset korkeammat ja valkoiset puiset siis, tuo sydänkuvioitu matala on mummoni peruja. Meinasin eka tuunata näitä uusia löytöjä, mutta vaikka aika pliisuja ovatkin, ovat aika kivoja tollasenaankin. Kuvanoton jälkeen vaihdoin niihin kyllä violetit kynttilät. 





Sitten kun keksisi näille vielä jonkun kivan paikan, jossa niitä voisi poltellakkin.


 -Mae.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Metkula

Meidän uusi koti on vanha talo, jossa on vinoja seiniä ja vähän vinoja lattioitakin. Portaikkoja, soppia, sokkeloinen kellari. Nimesimme kotimme Metkulaksi, tiedättehän, sen Särkänniemen "hupitalon" mukaan. Mutta kas, kun googlailin, Metkula onkin jonkin pakettitalon mallin nimi! Olkoon tämän blogi nimi sitten Melula, kyllä sitä tästä meidän katraasta lähteekin. : ) Tervetuloa!